tiistai 25. elokuuta 2015

Uskomaton laite tämä Lady-Comp!!

Tässä kuussa minulla ja Lady-Compilla oli eri mielipiteet siitä, missä vaiheessa kuukautisteni oli tarkoitus alkaa. Olin AIVAN VARMA, että ne alkavat sunnuntaina, 16.8. Kaivoin jo kuukupinkin esiin valmiiksi ja odottelin vuodon alkua. Lady-Comp puolestaan oli sitä mieltä, että ne alkavat keskiviikkona 19.8. Minulla oli mielestäni selkeät ovulaatio-oireet tasan kaksi viikkoa ennen tuota 16.8. mutta tässä nähdään, että ihminen on erehtyväinen. Lady-Comp oli oikeassa! Tuona aamuna, 19.8. kuukautiset todella alkoivat ja Lady-Comp oli jo valmiiksi ennakoinut tilanteen ja näytti M-kirjainta sen päivän kohdalla.

Vihreitä päiviä elokuussa (siis tähän päivään, 25.8. mennessä) on ollut 17 kappaletta. Se on aika hyvin, eikö? Punaisia päiviä on ollut kahdeksan. Kierron pituus on Lady-Compin käyttöaikana vaihdellut jonkin verran; nyt se oli 41 päivää. Epäsäännöllisyys ei näy ainakaan omalla kohdallani laitteen toimintaan juurikaan vaikuttavan. Vihreitä päiviä tulee silti reipas määrä joka kuukausi.

On hauskaa huomata, miten paljon kiinnostusta Lady-Comp herättää kanssaihmisissä. Ystävät välillä valittavat hormoniehkäisyn sivuvaikutuksista ja kun mainitsen, että on olemassa vaihtoehto, kaikki höristävät korviaan ja koko huone hiljenee kuuntelemaan. Olen ihan avoimesti esitellyt kiinnostuneille Lady-Compia, sillä koen sen vaikuttaneen omaan elämänlaatuuni ainoastaan positiivisesti. Ehkäisy pelaa, omasta kuukautiskierrostaan pysyy kärryillä ja kropan toimintaa on helpompi ymmärtää, kun näkee ruudulta, mikä vaihe kierrosta on menossa.

Myös eräässä aivan muuhun aiheeseen liittyvässä Facebookin ryhmässä käydään vilkasta keskustelua aina silloin tällöin ehkäisyasioista. Sinnekin olen heittänyt ilmoille ajatuksia Lady-Compista ja sen käytöstä. Sieltä löytyy yllättävän monta muutakin "Lady-Comppaajaa". Ehkä meitä on kohta kasassa suurikin sisarkunta, kuka tietää? Joka tapauksessa ihmiset ovat alkaneet heräämään hormonien aiheuttamiin sivuvaikutuksiin ja siihen, että pahimmassa tapauksessa niitä sivuvaikutuksia sitten hoidetaan muilla lääkkeillä.

Joillekin hormoniehkäisy on silti se paras vaihtoehto. En halua missään nimessä lähteä tätä itselleni sopivinta muotoa, hedelmällisyystietokonetta kenellekään väkisin tuputtamaan. Kukin taaplaa tyylillään; yksi sopii yhdelle ja toinen toiselle. Haluan kuitenkin kertoa tästäkin luotettavana vaihtoehtona. Valmiiksi jo hieman kyllä jännittää, mitä gynekologini tähän sanoo! Loppuvuodesta sekin selviää, kun on taas "vuositarkastuksen" aika ja ehkäisyasioita käydään vastaanotolla läpi. Siitä saakin taas oivan kirjoitusaiheen tänne, pitääkin laittaa asia "korvan taakse" myöhempää varten.

Nyt ainakin hetkeksi tämä postaus julkiseksi, katsotaan, josko jatkaisin vielä myöhemmin ;)