keskiviikko 30. joulukuuta 2015

Ensi vuosikin kera Lady-Compin

Vuoden viimeinen päivä. Niin se on aika kulunut. Lady-Comp on ollut käytössä jo helmikuusta saakka! Hyvin on kyllä toiminut, edelleen. Todella toivon, että laite toimii monta vuotta, koska tämä tuntuu olevan meille paras ehkäisymuoto kaikista kokeilluista vaihtoehdoista.

Yllätin perheemme kuopuksen (2v.) tutkimasta Lady-Compia eräänä aamuna. Pienet sormet olivat ehtineet painella yllättävän montaa nappulaa sinä aikana, kun olin pesemässä hampaitani. Onneksi laite ei mene helposti sekaisin, eikä sieltä pääse noin vaan nollaamaan tietoja. Mitään pahaa ei siis tapahtunut. Kovin asiantuntevasti pikkuherramme kyllä laitetta näkyi tutkivan ja väläytti vielä suloisen hymynsäkin, kun kävelin makuuhuoneen ovelle :D

Joulukin tuli ja meni. Ilmassa leijui kinkun ja piparkakkujen tuoksua, valot loistivat pimeyden keskellä ja lämmin tunnelma täytti talon. Pienet jalat hipsuttelivat öisin ympäri taloa, koska kaikkia jännitti mahdollinen joulupukin saapuminen. Joulukuusi seisoo edelleen olohuoneen nurkassa, mutta joutunee lähtemään tulevana viikonloppuna ulos, koska karistaa neulasiaan. Toivottavasti mahdollisimman moni sai joulupukilta lahjaksi Lady-Compin tänä vuonna ;)

Saas nähdä, mitä ensi vuosi tuo tullessaan. Yksi on kuitenkin varmaa: Lady-Compin käyttö jatkuu minun kohdallani edelleen. Viimeisetkin ennakkoluulot laitteesta ovat tänä vuonna karisseet pois ja luotan sen ehkäisytehoon täysin. 

Hyvää ja rauhallista uutta vuotta kaikille, palataan tammikuussa taas asiaan! :)

tiistai 1. joulukuuta 2015

Tämä piti postata marraskuussa, Lady-Comp ja gynekäynti!

Oho, kävipä hassusti; olin painanut tähän tallenna, enkä julkaissut ollenkaan! Eli tämä on marraskuun postaus, hieman uudestaan muokattuna.

Nyt siellä gynellä on käyty! Ja Lady-Compistakin keskusteltu. Jotenkin ennalta ajattelin, että gynekologi suhtautuisi Lady-Compiin epäileväisesti, mutta ilahduin, kun hän olikin kuullut laitteesta! Tietysti hänen suhtautumisensa oli hieman varovainen, muttei tullut täystyrmäystä ainakaan. Hän kutakuinkin sanoi, että ihan hyvä ehkäisymenetelmä niille, joille ei muu ehkäisy käy, ovat vakituisessa parisuhteessa ja raskaus ei olisi täyskatastrofi. Esittelin hänelle tutkimusnäyttöä laitteesta ja hän nyökytteli. :)

Ja mitä meille sitten kuuluu? Edelleen hyvää. Ehkäisy toimii ja "joulupakettia" ei ole tulossa ;)

Kävin katselemassa Lady-Compin sivuillakin, olisiko heillä jotain joulukamppista tulossa. Ja nyt sellainen on julkaistu: http://www.lady-comp.fi/ 
Eli heidän sivuillaan on kampanja, jossa saa kolme kuukautta korotonta ja kulutonta maksuaikaa, kun Lady-Compin tilaa nyt. Veronpalautuksetkin tulevat pian, joten ainakin jollekin lukijalle lienee hyvä hetki miettiä omaa ehkäisytarvettaan ja tarvittaessa ratkaista asia kertaheitolla moneksi vuodeksi eteenpäin. Edelleen voin lämpimästi laitetta suositella ja niin suosittelee aviomiehenikin.

Uusi postaus sitten kuun lopussa, kun tämä tuli julkaistua myöhässä. Siihen mukaan jouluista tunnelmaakin!