tiistai 23. elokuuta 2016

LadyCup Leastoresta


LadyCup Leastoresta saapui! Paketissa tuli mukana kaupanpäällisiksi myös LadyWipeseja ja Miltonin desinfiointitabletteja kupin desinfiointiin. Lisäksi mukana oli kettukarkki. Oli. Se katosi jo parempiin suihin :D

Kertaus on opintojen äiti:
Pääsin siis mukaan Leastoren kuukuppien testiryhmään ja sain mukavan -50% alennukseen oikeuttavan koodin, jonka kanssa sain tilata Leastoren valikoimasta juuri itselleni sopivan tuotteen/tuotteita. Päädyin valitsemaan LadyCupin sen perusteella, että sen mainostettiin olevan hivenen jämäkämpi kuin MeLuna Soft, mutta selkeästi pehmeämpi kuin Lunetten kuukuppi.

Omistan jo ennestään Lunetten ja MeLunan Soft -kupit. Lunette on täydellinen esim. uimiseen ja MeLunan Soft "kotiröhnötykseen". Kaipasin kuitenkin kuppia, joka ei tunnu miltään, aukeaa helposti asetettaessa ja toimii vähän vauhdikkaammankin työpäivän aikana. Päätin asiaan tutustuttuani kokeilla LadyCupia.





Tilauksen Leastorelle tein perjantaina illalla. LadyCupin väriksi oli tietysti valittava Wild Honeysuckle; ihanan pinkki kuppi!! Lauantaina sain viestin, että tilaukseni on jo toimitettu eteenpäin, eli postissa se lähti matkaan maanantaina. Nyt tiistaina se oli jo perillä! Niin sopivasti, vielä kun kuukautiset ovat "kylässä". Piristyin heti paketin avattuani söpön vaaleanpunaisesta ilmestyksestä. Huomasin myös ilokseni, että kuukupin ilmareiät ovat fiksusti vinot ja eri tasoissa. Tämä aiheuttaa sen, että kuppi aukeaa helposti, kun sen on saanut likipitäen paikoilleen.

Ei muutakun kuppi kiehumaan ja testaamaan! Ennen käyttöä kuukuppi tietysti pestään ja desinfioidaan tai steriloidaan. Pesin siis kupin ja laitoin sen kiehuvan kuumaan veteen muutamaksi (2-5) minuutiksi. Lisäksi lyhensin kuukupin "antennin" itselleni sopivan pituiseksi. Tiedän jo kokemuksesta, että se on lyhennettävä miltei kokonaan pois. Jos kokeilet kuppia ensi kertaa, älä leikkaa koko antennia heti, vaan lyhennä sitä asteittain. Löydät kyllä parin käyttökerran jälkeen itsellesi sopivan antennin mitan.

Ja itse testiin: eihän tämä kuppi tunnu ollenkaan! Voin lähes unohtaa koko menkat! Kuppi aukesi helposti ja se on helppo ottaa pois. Tein oikean valinnan :)


perjantai 19. elokuuta 2016

Uusi kuukuppi Leastoresta!

Olenkin pitänyt hiljaiseloa jonkin tovin, mutta Lady-Comp on edelleen käytössä, niin kuin ennenkin. Ja koska Lady-Comp tekee mitä pitääkin, niin kuukautisia tulee ja menee, joten kuukautissuojille on käyttöä.

Olen jo aiemmissa teksteissäni sivunnut välillä kuukupin käyttöä ja nyt pääsin mukaan Leastoren (http://www.leastore.fi/) testiryhmään, jossa testaillaan kuukuppia. Minullahan sellainen on ollut käytössä jo kauan ja omistan ennestään jo Lunetten ja MeLunan Soft kuukupit. Nyt päätin tilata vielä rinnalle LadyCupin. Luin, että LadyCup on pehmeämpi kuin Lunette, mutta hieman jämäkämpi kuin MeLunan Soft. Olen hieman havitellut mallia, joka olisi näiden välistä ja Leastoren opastuksella päädyin tähän yksilöön.

Pohdin pitkään, tilaisinko vähän pienempää kokoa olevan kupin niukoille vuotopäiville, mutta otin järjen käteen ja tilasin L-koon. Olen kuitenkin synnyttänyt alakautta kolme lasta ja ikääkin on päässyt kertymään 32 vuotta!

Nyt odottelen, että tilaus saapuu perille ja pääsen kokeilemaan kuppia. Kuukautiset alkoivat tänään, joten jos toimitus on nopea; testi alkaa ensi viikolla!