tiistai 23. elokuuta 2016

LadyCup Leastoresta


LadyCup Leastoresta saapui! Paketissa tuli mukana kaupanpäällisiksi myös LadyWipeseja ja Miltonin desinfiointitabletteja kupin desinfiointiin. Lisäksi mukana oli kettukarkki. Oli. Se katosi jo parempiin suihin :D

Kertaus on opintojen äiti:
Pääsin siis mukaan Leastoren kuukuppien testiryhmään ja sain mukavan -50% alennukseen oikeuttavan koodin, jonka kanssa sain tilata Leastoren valikoimasta juuri itselleni sopivan tuotteen/tuotteita. Päädyin valitsemaan LadyCupin sen perusteella, että sen mainostettiin olevan hivenen jämäkämpi kuin MeLuna Soft, mutta selkeästi pehmeämpi kuin Lunetten kuukuppi.

Omistan jo ennestään Lunetten ja MeLunan Soft -kupit. Lunette on täydellinen esim. uimiseen ja MeLunan Soft "kotiröhnötykseen". Kaipasin kuitenkin kuppia, joka ei tunnu miltään, aukeaa helposti asetettaessa ja toimii vähän vauhdikkaammankin työpäivän aikana. Päätin asiaan tutustuttuani kokeilla LadyCupia.





Tilauksen Leastorelle tein perjantaina illalla. LadyCupin väriksi oli tietysti valittava Wild Honeysuckle; ihanan pinkki kuppi!! Lauantaina sain viestin, että tilaukseni on jo toimitettu eteenpäin, eli postissa se lähti matkaan maanantaina. Nyt tiistaina se oli jo perillä! Niin sopivasti, vielä kun kuukautiset ovat "kylässä". Piristyin heti paketin avattuani söpön vaaleanpunaisesta ilmestyksestä. Huomasin myös ilokseni, että kuukupin ilmareiät ovat fiksusti vinot ja eri tasoissa. Tämä aiheuttaa sen, että kuppi aukeaa helposti, kun sen on saanut likipitäen paikoilleen.

Ei muutakun kuppi kiehumaan ja testaamaan! Ennen käyttöä kuukuppi tietysti pestään ja desinfioidaan tai steriloidaan. Pesin siis kupin ja laitoin sen kiehuvan kuumaan veteen muutamaksi (2-5) minuutiksi. Lisäksi lyhensin kuukupin "antennin" itselleni sopivan pituiseksi. Tiedän jo kokemuksesta, että se on lyhennettävä miltei kokonaan pois. Jos kokeilet kuppia ensi kertaa, älä leikkaa koko antennia heti, vaan lyhennä sitä asteittain. Löydät kyllä parin käyttökerran jälkeen itsellesi sopivan antennin mitan.

Ja itse testiin: eihän tämä kuppi tunnu ollenkaan! Voin lähes unohtaa koko menkat! Kuppi aukesi helposti ja se on helppo ottaa pois. Tein oikean valinnan :)


perjantai 19. elokuuta 2016

Uusi kuukuppi Leastoresta!

Olenkin pitänyt hiljaiseloa jonkin tovin, mutta Lady-Comp on edelleen käytössä, niin kuin ennenkin. Ja koska Lady-Comp tekee mitä pitääkin, niin kuukautisia tulee ja menee, joten kuukautissuojille on käyttöä.

Olen jo aiemmissa teksteissäni sivunnut välillä kuukupin käyttöä ja nyt pääsin mukaan Leastoren (http://www.leastore.fi/) testiryhmään, jossa testaillaan kuukuppia. Minullahan sellainen on ollut käytössä jo kauan ja omistan ennestään jo Lunetten ja MeLunan Soft kuukupit. Nyt päätin tilata vielä rinnalle LadyCupin. Luin, että LadyCup on pehmeämpi kuin Lunette, mutta hieman jämäkämpi kuin MeLunan Soft. Olen hieman havitellut mallia, joka olisi näiden välistä ja Leastoren opastuksella päädyin tähän yksilöön.

Pohdin pitkään, tilaisinko vähän pienempää kokoa olevan kupin niukoille vuotopäiville, mutta otin järjen käteen ja tilasin L-koon. Olen kuitenkin synnyttänyt alakautta kolme lasta ja ikääkin on päässyt kertymään 32 vuotta!

Nyt odottelen, että tilaus saapuu perille ja pääsen kokeilemaan kuppia. Kuukautiset alkoivat tänään, joten jos toimitus on nopea; testi alkaa ensi viikolla!

tiistai 1. maaliskuuta 2016

Vuosi täynnä

Nyt se vuosi on vierähtänyt Lady-Compia käyttäessä. Ja vierähtää useampikin tulevaisuudessa. En voi muuta kuin kiittää tämän laitteen valmistajaa täydestä sydämestäni. Varma ehkäisy ilman hormoneja. Olen kuitenkin todistettavasti melko hedelmällinen ja tämä ehkäisy on toiminut moitteetta.

Kerrataanpa vielä. Minulla on siis hedelmällisyystietokone, Lady-Comp. Se toimii hyvin yksinkertaisella menetelmällä; mittaamalla aamulämmön joka aamu ja vertaamalla lämpöjä koneen muistiin jo valmiiksi tallennettuihin yli 900 000 kuukautiskiertoon. Hedelmällisyystietokone tallentaa käyttäjänsä kierrot ja lämpötilat ja pystyy sen vuoksi ennustamaan käyttäjänsä kierron etukäteen jo melko pitkälle eteenpäin ja kertoo, milloin peittoja voi heilutella turvallisin mielin. Lisäksi laite ottaa huomioon siittiöiden eliniän antaessaan ennusteen hedelmällisestä jaksosta.

Aluksi kieltämättä hieman jännitti. Olin kuitenkin selannut Lady-Compiin liittyviä artikkeleita ja tutkimuksia jo pitkään, joten uskalsin ottaa laitteen käyttöön. Katunut en ole hetkeäkään. Ei hormonien aiheuttamia mielialanvaihteluja ja omassa tapauksessani myös ylimääräisiä riskejä terveydelleni. Pystyn hetkessä tarkistamaan ruudulta, onko päivä hedelmällinen (punainen) vai "turvallinen" (vihreä). Samalla voin myös vilkaista laitteen kalenterista, milloin seuraavien kuukautisten pitikään alkaa. Tämä kuukautisten alkamisajankohdan seuranta on kyllä ollut todella hyvä ominaisuus. Kiertoni ei ole aina ollut täysin tasainen, joten Lady-Compin avulla on ollut mahdollista tietää, milloin kuukuppi on ollut aika kaivaa taas esille. Eipä tule enää ikäviä ylläreitä kesken työpäivän!

Kaiken kaikkiaan onnistunut "kokeilu", joka jääkin nyt enemmän kuin kokeiluksi. :)



sunnuntai 31. tammikuuta 2016

Tammikuu takana, Lady-Comp mukana :)

Se alkaa olla tammikuukin jo ohi. Huomenna alkaa helmikuu ja Lady-Comp on ollut käytössä ensi kuussa jo vuoden päivät. Äkkiä on aika mennyt. En kyllä enää ikinä halua muuta ehkäisyä, kuin tämän. Lady-Comp on minun juttuni, tosirakkautta, sanoisin.

Tulipa töissäkin jostain syystä naisten kesken juttua ehkäisystä. Joku porukasta kertoi käyttävänsä jotakin puhelimeen lisättävää "appsia", joka laskee varmoja päiviä. Säännöllisessä kierrossa saattaakin toimia, mutta kyllä tämä lämpömenetelmä tarkan ehkäisytietokoneen kanssa on ainakin minulle "se oikea" vaihtoehto. Ja aina voi kierto yllättäen "heittää"; Lady-Comp huomioi tämänkin vaihtoehdon. Joka tapauksessa, taas tämä laite herätti paljon huomiota: "Mikä se on? Mitä se maksaa? Mistä niitä saa? Miten se toimii? Kauanko oot käyttänyt?" Ja minähän vastailin ja kerroin, minkä kerkesin!

Minusta on tullut melko avoin. On kivaa jakaa tietoa hormonittomasta ehkäisyvaihtoehdosta, joka oikeasti toimii ja jota voin lämpimästi suositella. On ihanan seesteistä elää ilman ylimääräisiä hormoneja ja pelkoa siitä, että jonakin päivänä minun kohdalleni osuu se veritulppa (kohonneen riskin takia).

Toivon, että tästä blogista on ollut apua edes jollekin Lady-Compin hankintaa suunnittelevalle. Ainakin lukijoita on kertynyt ihan mukavasti, vaikka kommentteja tuleekin vielä suht harvakseltaan. 

Kirjoitan vielä ensi kuussa postauksen ja lisäilen sinne vähän kuviakin. Kuvapuoli on nyt hieman jäänyt muiden kiireiden vuoksi, mutta eiköhän tässä olekin tämä asiasisältö se tärkein homma. Ensi kuun postauksen jälkeen kirjoitustahti varmaan vähän harvenee, mutta kysymyksiin kyllä vastailen mieluusti edelleen. :)

-M-