maanantai 23. helmikuuta 2015

Kuukautiskierrosta ja luonnollisesta ehkäisystä

Jokaisella naisella on yksilöllinen kuukautiskierto (useimmiten 23-35 päivää), ensimmäinen päivä kierrosta lasketaan aina kuukautisten ensimmäisestä päivästä. Kierron viimeinen päivä taas on päivä ennen seuraavia kuukautisia. Tähän väliin mahtuu tietysti ovulaatio, tuo ainut aika kuukaudesta, jolloin raskaaksi tulo on mahdollista. Koska siittiöt saattavat elää naisen sisällä jopa viisi vuorokautta, on raskaaksi tulo mahdollista siis kuutena päivänä kuukaudesta. Muut päivät ovat niin sanotusti turvallisia päiviä raskauden ehkäisyn kannalta, eli tähän perustuvat luonnollisen ehkäisyn keinot.

Oman ovulaationsa ajankohtaa voi lähteä jäljittämään monin tavoin: aamulämmön perusteella, ns. ovulaatioliman perusteella ja kohdunkaulan muuttumisen perusteella. Jotkut naiset lisäksi tuntevat ovulaationsa pienenä kipuna vatsan seudulla.

Omasta mielestäni on yksinkertaisinta lähteä selvittämään oman kuukautiskiertoni kulkua aamulämmön perusteella. Lämpömenetelmässä lähdetään tarkkailemaan aamulämpöä, eli lämpöä, joka mitataan välittömästi heräämisen jälkeen, mielellään joka aamu samaan aikaan. Sängystä ei saa nousta ylös tätä varten, vaan mittaus tapahtuu vielä sängyllä makoillessa. Aamulämpö pysyy suht samana kuukautiskierron alusta aina ovulaatioon saakka. Munasolun irtoamisen aikoihin lämmössä tapahtuu notkahdus alaspäin ja ovulaation jälkeen lämpö nousee huomattavasti. Ennen kuukautisten alkamista lämpö laskee taas pikkuhiljaa normaalille tasolleen. Mikäli lämpö pysyy ylhäällä, olet todennäköisesti raskaana.



Lady-Comp


Tämän lämpötilatarkkailun voisi tietysti tehdä perinteisellä "kuumemittari, kynä ja paperi" -menetelmällä. Valitettavasti ihminen on erehtyväinen ja tiedän jo valmiiksi, ettei itsestäni kovin pitkäjänteisesti löytyisi jaksamista kirjata joka-aamuisia lämpötiloja ylös. Epäsäännöllisessä kierrossa se olisi todella haastavaa. Tämän vuoksi halusinkin hedelmällisyystietokoneen ja päädyin Lady-Compiin, koska sen ehkäisytehon on todistettu olevan 99,3-99,4 %. Lady-Comp tekee laskelmat ehkäisyvarmuudesta ja hedelmällisyydestä joka ikisessä kuukautiskierrossa erikseen. Siihen voi siis aina luottaa!


Lämpötila-anturi

Lady-Compissa on erittäin tarkka kielen alle sijoitettava lämpötila-anturi, joka havaitsee pienimmätkin lämmönvaihtelut. Laitteesta löytyy myös herätyskello, jonka saa säädettyä tietysti herättämään haluttuun aikaan (herätysääniin ja volyymiinkin pääsee vaikuttamaan ;) ). Kun herätyskello soi ja sen painaa pois päältä, kytkeytyy lämpötilamittaus automaattisesti päälle. Lämpötila-anturi laitetaan syvälle kielen alle, joka aamu samaan kohtaan ja odotetaan noin 30 sekuntia. Lady-Comp piippaa, kun mittaus on valmis. Laite kertoo samantien värivalolla, ollaanko menossa hedelmällisellä vai hedelmättömällä jaksolla. Vihreä valo tarkoittaa, että 99,3% varmasti käyttäjällä on päivä, jolloin ei voi tulla raskaaksi, punainen valo taas tarkoittaa hedelmällistä kautta. Keltainen valo merkitsee sitä, ettei tietokoneella ole riittävästi tietoa tehdäkseen 99,3% varmaa arviota siitä, millainen päivä on kyseessä. Näitä keltaisia päiviä on odotettavissa laitteen käyttöönoton aikoihin melko paljon, kun laite opettelee kehosi toimintaa. Tulokset jäävät kaikki muistiin pitkäksi aikaa, joten unenpöpperössäkin tallentuneen mittaustuloksen voi tarkistaa myöhemmin päivällä (tai vaikka monenkin päivän päästä). Kuukautiset merkitään laitteeseen M-kirjaimella, jota laite itsekin välillä ehdottaa. M-kirjaimen saa merkittyä vielä myöhemmin päivän aikana, mikäli kuukautiset eivät ole heti heräämisen aikoihin vielä alkaneet. Laitteessa on myös sisäänrakennettu raskaustesti, joka kertoo raskaudesta näyttämällä kaikkia valoja yhtä aikaa. Tästä laitteesta on siis hyötyä myös raskautta yrittäville pareille ja tähän saa päivityksenä Baby-Comp -version!


Tässä päivän aamulämpö ja keltainen valo "oppimisjakson" merkiksi.


Lady-Compin käyttöliittymä on selkeä ja helppo. Mukavia ominaisuuksia silti löytyy; laite laskee käyttäjänsä BMI:n, ottaa talteen kuukautiskiertojen tiedot ja tekee niistä tilastoja, herätyskellon volyymia ja soittoääntä saa säädettyä, näppäinääniä saa säätää haluamalleen tasolle ja omia merkintöjä saa tehdä päiväkohtaisesti Uusi Lady-Comp toimii kahdella AAA-paristolla, mukana tuli kaksi ladattavaa. Laturin paristoille saa hankkia itse (eivät paljoa maksa) tai halutessaan voi käyttää myös tavallisia AAA-paristoja. Tämä on matkoilla näppärää, jos laturi unohtuu kotiin ja virta uhkaa loppua.


Selkeä käyttöliittymä

perjantai 20. helmikuuta 2015

Tässä se nyt on!! Upouusi Lady-Comp!


Ihana, odotettu paketti saapui! :)
 


Nyt se on täällä, uusi hieno Lady-Comp! Luonnollinen ja helppo tapa ehkäistä, pienessä paketissa. Mukana tuli erittäin kattavat ja selkeät käyttöohjeet. Joku miettii tässä kohdassa varmasti, että millaisessa paketissa tämä tulee postiin. Minulla on siihenkin vastaus: erittäin huomaamattomassa. Nyt ei tarvitse ujoimpienkaan epäröidä laitteen tilaamisen suhteen; kukaan ulkopuolinen ei tiedä, mitä paketti sisältää.

Huomaamaton paketti, jossa Lady-Comp lähetettiin
Olin yllättynyt siitä, miten pieni ja siro laite on! Jotenkin olin kuvitellut sen olevan paljon suurempi. Mukana tuli myös näppärä säilytyskotelo, jossa laite kulkee helposti myös matkoilla mukana. Nyt alkaa käytön opettelu! Ensimmäisen aamuherätyksen olen jo ehtinyt laitteen kanssa kokeilla ja keltaista valoahan se näytti! Mies soitteli heti töistä innoissaan, että mikäs väri tälle päivälle tuli ;) Seuraavassa jutussa sitten vähän lisää laitteen käytöstä tulossa!

keskiviikko 11. helmikuuta 2015

Ehkäisyä etsimässä - ratkaisuna Lady-Comp

Olen 30-vuotias terveydenhuoltoalan ammattilainen, kolmen ihanan lapsen äiti ja pohdiskelen itselleni sopivaa ehkäisyä. Hormonit eivät sovi; yhdistelmäehkäisyvalmisteita en voi käyttää terveydellisten syiden vuoksi (aurallinen migreeni sulkee nämä vaihtoehdot pois) ja minipillereistäkin saan sivuvaikutuksena muutoksia mielialaani (näistä kärsii siinä sivussa sitten myös aviomieheni). Hormonikierukkaa minulle varovasti ehdotettiin, mutta samaan hengenvetoon gynekologi totesi, ettei sekään välttämättä ole minua varten ja pelkkä kokeilu tulee melko kalliiksi. Kuparikierukkaa minulle ei laiteta runsaiden kuukautisten ja kipujen vuoksi, kondomeiden kanssa ei jaksaisi ikuisesti pelata ja sterilisaatio tuntuu liian lopulliselta vielä tässä vaiheessa elämää. Pessaareita Suomesta ei saa ja niidenkin kanssa pitäisi käyttää spermisidejä. Pikkulapsiperheen kiireisen arjen keskellä petipuuhat ovat muutenkin sen verran ennalta suunnittelemattomia hetkiä, ettei koko pessaariajatus toimisi senkään vuoksi.

Toimin itse terveydenhuoltoalan ammatissa ja olen usein skeptinen uusia ehkäisymenetelmiä kohtaan. Vaikka uskonkin länsimaiseen lääketieteeseen, on pelottavaa, miten hormonit vaikuttavat omaan kehooni. Keho on kuitenkin se, jota minun pitäisi vaalia ja josta olisi syytä pitää hyvää huolta joka tavalla. Varsinkin, kun olen vastuussa itseni lisäksi kolmesta ihanasta rakkaastani.

Aikani asioita tutkittuani, löysin iselleni uuden ehkäisymuodon: Lady-Comp -hedelmällisyystietokoneen ( http://www.lady-comp.fi/ladycomp-p-774.html ). Yritin kovasti etsiä tuotteesta tietoa, monista eri paikoista. Suurin osa oikeista käyttäjäkokemuksista löytyi kuitenkin vain englanniksi kirjoitettuna. Muutaman kokemuksen löysin suomen kielellä. Päätin siis nyt tarttua itse toimeen: alan kirjoittamaan omia kokemuksiani hedelmällisyystietokoneesta, pitkältä ajanjaksolta. Tällä hetkellä odottelen vielä laitetta saapuvaksi, mutta lupaan päivittää kokemuksiani tänne sitä mukaa, kun niitä kertyy. Olen erittäin toiveikas sen suhteen, että tästä löytyisi minulle ja miehelleni se sopivin ehkäisymuoto pitkäksi ajaksi. Toivottavasti tästä blogista ja omista kokemuksistani hyötyvät myös muut ehkäisyasioita pohtivat pariskunnat.