tiistai 23. elokuuta 2016

LadyCup Leastoresta


LadyCup Leastoresta saapui! Paketissa tuli mukana kaupanpäällisiksi myös LadyWipeseja ja Miltonin desinfiointitabletteja kupin desinfiointiin. Lisäksi mukana oli kettukarkki. Oli. Se katosi jo parempiin suihin :D

Kertaus on opintojen äiti:
Pääsin siis mukaan Leastoren kuukuppien testiryhmään ja sain mukavan -50% alennukseen oikeuttavan koodin, jonka kanssa sain tilata Leastoren valikoimasta juuri itselleni sopivan tuotteen/tuotteita. Päädyin valitsemaan LadyCupin sen perusteella, että sen mainostettiin olevan hivenen jämäkämpi kuin MeLuna Soft, mutta selkeästi pehmeämpi kuin Lunetten kuukuppi.

Omistan jo ennestään Lunetten ja MeLunan Soft -kupit. Lunette on täydellinen esim. uimiseen ja MeLunan Soft "kotiröhnötykseen". Kaipasin kuitenkin kuppia, joka ei tunnu miltään, aukeaa helposti asetettaessa ja toimii vähän vauhdikkaammankin työpäivän aikana. Päätin asiaan tutustuttuani kokeilla LadyCupia.





Tilauksen Leastorelle tein perjantaina illalla. LadyCupin väriksi oli tietysti valittava Wild Honeysuckle; ihanan pinkki kuppi!! Lauantaina sain viestin, että tilaukseni on jo toimitettu eteenpäin, eli postissa se lähti matkaan maanantaina. Nyt tiistaina se oli jo perillä! Niin sopivasti, vielä kun kuukautiset ovat "kylässä". Piristyin heti paketin avattuani söpön vaaleanpunaisesta ilmestyksestä. Huomasin myös ilokseni, että kuukupin ilmareiät ovat fiksusti vinot ja eri tasoissa. Tämä aiheuttaa sen, että kuppi aukeaa helposti, kun sen on saanut likipitäen paikoilleen.

Ei muutakun kuppi kiehumaan ja testaamaan! Ennen käyttöä kuukuppi tietysti pestään ja desinfioidaan tai steriloidaan. Pesin siis kupin ja laitoin sen kiehuvan kuumaan veteen muutamaksi (2-5) minuutiksi. Lisäksi lyhensin kuukupin "antennin" itselleni sopivan pituiseksi. Tiedän jo kokemuksesta, että se on lyhennettävä miltei kokonaan pois. Jos kokeilet kuppia ensi kertaa, älä leikkaa koko antennia heti, vaan lyhennä sitä asteittain. Löydät kyllä parin käyttökerran jälkeen itsellesi sopivan antennin mitan.

Ja itse testiin: eihän tämä kuppi tunnu ollenkaan! Voin lähes unohtaa koko menkat! Kuppi aukesi helposti ja se on helppo ottaa pois. Tein oikean valinnan :)






Kuukuppi taitellaan ennen kuin se asetetaan emättimeen. Kun kuppi on saatu osittain sisään, annetaan sen aueta ja loppu tapahtuu kuin itsestään. Tässä hommassa kukaan ei ole seppä syntyessään, mutta harjoittelu tekee mestarin! Pientä kärsivällisyyttä, aimo annos rauhallisuutta ja kupittelu onnistuu lähes jokaiselta.

Poisotto sujuu helposti painamalla kupin pohjaosaa lyttyyn. LadyCupin pohjassa on pieniä nystyröitä, jotta siitä on helppo tarttua kiinni.

Kuukuppi on ekologinen, kestävä ja pitkässä juoksussa edullinen valinta. Luonto ja lompakko kiittävät.

Mikäli kiinnostuit kuukupeista, käy tutustumassa aiheeseen lisää sivuilla http://www.leastore.fi/ . Heidän kauttaan saat myös apua kuukupin käyttöön ja vinkkejä oikean kupin valintaan.

Kuukuppien testiryhmää ja siihen valittuja blogeja/henkilöitä pääset seuraamaan täällä: https://www.facebook.com/events/528673234002032/

5 kommenttia:

  1. Heippa! Onko kuppisi isompi vai pienempi? Mulla on Lunettelta molemmat, mutta kaipaisin hieman pehmeämpää kuppia kuin isompi malli, mutta vetoisuudelta parempaa kuin pienempi. Oiskohan siis tämä etsimäni kuppi? ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei!
      Anteeksi, kun vastaukseni on viipynyt! En ole huomannut tästä kommentista tullutta ilmoitusta sähköpostissani!

      Kuppini on sitä isompaa kokoa oleva ja vetoisuus tässä on hyvä (myös Lunetten kuppini on isompaa kokoa). Uskon, että tämä voisi olla myös sinulle hyvä, koska itsekin kaipasin pehmeyttä kuppiin.

      Poista
  2. Kiitos vastauksesta! Taitaapi mennä ostoslistalle. 😉

    VastaaPoista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  4. Moikka Marilyn ja kiitos asiallisesta ja informoivasta blogista Lady-Comppia ajatellen :)

    Aloin hiljattain seurustelemaan uuden naisen kanssa ja hän kertoi käyttävänsä tälläistä ehkäisylaitetta mistä en ollut ennen kuullutkaan. En ole todellakaan suunnitellut lapsien hankkimista lähiaikoina niin suhtaudu(i)n hyvin skeptisesti tällaiseen aparaattiin ja sen luotettavuuteen. Eritoten myös sen takia kun eräs ystäväni pamautti melko uuden tyttöystävänsä vahingossa paksuksi jonkun puhelinsovelluksen ja näiden varmojen päivien perusteella...
    Haluan kuitenkin uskoa Lady-Comppiin, koska olisihan se paljon parempi vaihtoehto kuin räpeltää jatkuvasti kumien kanssa mitkä vievät tuntoakin pois!

    Enkä tietenkään voi 100% luottaa tuoreeseen kumppaniini jos hänellä onkin jotain taka-ajatuksia ja sen takia ylistää minulle Lady-Compin luotettavuutta... ;)
    Mutta kuitenkin sinun kokemuksiesi perusteella ymmärrän laitetta nyt ehkä vähän paremmin ja olen paljon luottavaisemmin mielin asian kanssa, kiitos siitä ! :)

    Mukavaa vuoden jatkoa,
    Janne.

    VastaaPoista